Get real, active and permanent YouTube subscribers
Get Free YouTube Subscribers, Views and Likes

Vaellus Ruotsin Lapissa | Abisko

Follow
Retkireppu

Lähdettiin Hannan ja Retkipuudelin kanssa Ruotsin Lappiin jossa tehtiin viikon mittainen vaellus Abiskosta Bajimus Gårsajavrin länsipäähän asti jonka upeissa maisemissa vietettiin kaksi yötä. Matkalla sattui huonoa tuuria ja myös hyvää tuuria. Hyvää tuuria oli se, että Bajimus Gårsajavrin länsipäässä törmäsimme tunturisopuleita saalistelevaan Kettuun ja Ahmaan joka kävi tutkimassa leiriämme kivien takaa hyvinkin läheltä. Liekö haistanut maukkaan puudelipaistin? Säät suosi ja aurinko paisteli lähes koko viikon kirkkaalta taivaalta tehden päivälämmöistä hellelukemia jonka vuoksi vaellettiin taas lähinnä öisin. Huonoa tuuria oli kamerakaluston kanssa. Yksi Goproista katosi jonnekkin matkalle ryteikköön eikä enää löytynyt. Aivan viimeisenä päivänä Hannan kamera kaatui jalustansa kanssa ja kameran kylki kopsahti kiveen eikä enää käynnisty. (JAS korjaa toivottavasti). Toiseksi viimeisenä päivänä oltiin päiväunilla ja minulla oli unohtunut muovipussissa ruoat ulos. Hetken kuluttua heräsin outoon naputukseen, raotin teltan ovea ja Korppihan se siinä söi pari viimeistä Voyager retkiruoka pussiani. :D Onneksi Hannalla oli pari ylimääräistä pussia niin sai niillä korvattua tilanteen.

Maukkaat retkiruoat osoitteesta https://retkiruoat.fi/ . Kassalla koodilla RETKIREPPU10 saat 10% alennusta loppusummasta tutustumistarjouksena.

Kevyitä aurinkopaneelilatureita retkeilykäyttöön osoitteesta https://luonterra.fi/

#Vaellus #Retkeily #abisko #ruotsi #Lappi #sweden #swedishlapland

posted by inundeertyd